Friday, April 28, 2017

Viimeiset pari viikkoa

Tajusin juuri etten ollut kirjoittanut viime viikolla blogia, joten yritän tiivistää tapahtumat viimeiseltä parilta viikolta.

Viime viikko kului monin tavoin normaalisti mitä tulee maalaukseen tai lehtiprojektiin. Maalauksessa sain omakuvan valmiiksi ja tein yhden ylimääräisenkin työn siinä ohessa. Lehtiprojekti on ollut todella hiljainen, oletin paljon enemmän toimintaa ja häsläystä sen suhteen. Olen varautunut tekemään kirjoituksen ja tarjoamaan kuvat artikkeliin mutta uskoisin että siihen osallisuuteni pähkinänkuoressa rajoittuukin, mutta tämä ei ole ongelma sillä taitto ja muu tietokoneella tehtävä työ ei ole omaa osaamisalaani ollenkaan... Typografia etenee tehtävä tehtävältä, eikä siinäkään varsinaisesti ole mitään uutta. Viime torstaina meillä alkoi paper modeling-kurssi, joka koostui paperin taittelusta. Aluksi olin kiinnostunut ideasta ja menin kurssille avoimin mielin mutta parin tunnin oppitunnin jälkeen totesin ettei se ollut millään tasolla oma juttuni, tai edes jotain mistä nauttisin millään tasolla. Tekotapani tai edes käteni ei ole tehty käsittelemään paperia ja taittelemaan paperista erilaisia asioita. Jo parin tunnin jälkeen turhautumisasteeni oli niin korkealla että jättäydyin kurssista pois. Tarvitsin muutenkin enemmän aikaa teossarjan maalaamiseen... Sääli vaan että paperitaiton opettaja oli hyvin mukava ja hyvä opettaja. Teossarjan aloitin tällä viikolla, ja päätin tehdä sen Piispa Henrikin muotokuvan ympärille. Halusin jatkaa muotokuvien tekoa, joten valitsin kaksi muuta itseäni kiinnostavaa historiallista hahmoa; Vlad seivästäjän ja Elizabeth Bathoryn. Olen saanut myös yhden maalauksen opettajan arvioimaan töitäni ja antamaan palautetta teoksia työstäessä, joten saan ulkopuolisen neuvoja ja näkemyksiä mikä auttaa paljon. Työt ovat edenneet hyvää vauhtia ja luulen saavani ne valmiiksi ensi viikon aikana. Sain myös kaksi kappaletta valmiiksi painomuseon mainosta varten; yhden rauhallisen ja kesäisen jazz kitara fiilistelyn, ja yhden rennon elektronisen kappaleen, jotka molemmat saivat hyvän vastaanoton.

Vapaa aika on kulunut Marleenen ja Tonjisin kanssa, katsoen elokuvia ja pyörien ympäri Tarttoa. Harkitsemme myös että lähtisimme sunnuntaina käymään Tallinnassa Tonjisin kanssa, mutta se ei ole vielä varmaa... Aika asunnolla kuluu omia musiikkiprojekteja hoitaen. Värjäsin myös tukkani siniseksi, ehkä se symbolisoi nyt jonkinlaista itsenäistymistä. Kokonaisvaltaisesti kaikki menee mainiosti, mutta aika kuluu todella nopeasti. On vielä paljon asioita joita täytyy tehdä ja on enää kolme viikkoa jäljellä... Vaikka pieni koti-ikävä hiipii ja uusi korkkaamaton asunto Tampereella kutkuttaa ja takaisin Suomeen pääseminen yritän parhaani mukaan kanavoida kaiken energian siihen että otan reissusta kaiken irti minkä pystyn





Monday, April 17, 2017

Laiska pääsiäinen

Viime viikko tuntui kuluvan hujauksessa, ja oudointa on se että olen reissun osalta jo puolivälissä. Tuntuu ettei mikään projekti ole edes alkanut kunnolla vielä, ja että olisin ollut paikalla vasta pari viikkoa. Maanantai oli jälleen vapaata, mutta tapasin silloin erään suomalaisen opiskelijan Siirin, joka oli ollut aikaisemmassa lehtiprojektissa mukana ja hän antoi hyviä neuvoja siihen mitä tulee odottaa. Kuulema ajan suhteen ei kannata olla turhan varovainen, ja kaikki kannattaa tehdä mahdollisimman valmiiksi sillä lehden desing, fontti, templte etc tulee muuttumaan useita kertoja. Tämän olen huomannut viikon aikana olevan totuuden siemenestä koostuva väite...

Tiistaina typografia-tunnilla pääsin hieman eteenpäin tehtävissä, mutta silti photoshopin käyttö tympii mutta niinkuin aikaisemmin jo totesin on minun turha illustratoria enää tässä vaiheessa avata. Kurssi ei ehkä ole kaikista lähellä omaa sydäntäni, mutta kyllä siitä saa ainakin sommittelun kannalta jotain irti. Typografian jälkeen vietin myös aikaa latvialaisen vaihto-oppilaan kanssa, jonka kanssa ollaan tultu hyvin toimeen ja vietetty paljon aikaa koulun ulkopuolella.

Keskiviikon lehtiprojekti toi taas kokonaan uuden lähtöviivan projektille. Teema on muuttunut useaan otteeseen, mutta ilmeisesti nyt tekemäni juttu on päätetty. Aluksi esitetty 90-luvun punk muoti siirtyi hetkellisesti juttuun punk-festivaalista Jokelassa, ja nyt muiden projektiin osallistuneiden pyynnöstä lopullinen juttu on punk bändistäni Pseudosta, sillä lehti tarvitsee jutun jostain henkilöstä tai juurikin bändistä. Tämä käy minulle, tälläinen shameless self promoting.

Torstai ja toki pääsiäinen oli vapaata, ja viikonloppu kului leppoisasti. Tänään maanantaina on taas vapaa-päivä, joten koitan saada maalauskurssin rästit suomeen takaisin. Ave ehdotti että koska minulla ei tällä hetkellä ole muita tehtäviä kuin lehtiprojekti, maalausta, typografiaa ja torstaina alkava paper-modeling kurssi voisin tehdä jonkinlaisen sarjan piirtämällä tai maalaamalla, ja hän valitsisi jonkin opettajan antamaan palautetta töistä. Nyt on enää siis tarve valita tekotapa ja aihe...

Vaikka kuulostaakin siltä että tehtävää ei ole kovin paljoa, on oloni silti uupunut. Tiedä häntä, miksi näin on. Ehkä se on vaan vaihe, ja on pakko tehdä hommia että herää. Toivottavasti en ole tulossa kipeäksi, sillä nivelet ja lihakset ovat olleet pari päivää todella jumissa... Tällä hetkellä ei voi tehdä muuta kun vetää kahvia naamariin ja tehdä tehtävät suomeen valmiiksi. Ehkä tällä taka-talvellakin on osuutta asiaan.

Friday, April 7, 2017

Projektit saavat tuulta alleen

Maanantai oli jälleen vapaata, joten käytin aikani tehden lisää asioita liittyen siviilipalvelukseen ja työstin painomuseon mainoksen kappaletta. Tartton läpi kulkevaa jokea pitkin on myös mahtavaa päästä lenkkeilemään, nyt kun ilmat lämpenee ja aurinko paistaa. Kevät tulee, kevät tulee! Tiistaina koulupäivä kului typografian parissa. Aiheena oli 5 erilaista julistetta ja postikorttia mihin piti luoda erilaisia fontteja. Koska minulla ei ole aikaisempaa kokemusta indesingista eikä opettajalla ole aikaa sen enempää ohjelmaa opettaa, teen tehtävät photoshopilla. Tämä on jokseenkin haasteellista mutta ensimmäiset tehtävät toimi tarpeeksi hyvin että saan silti siitä jotain irti, ja tehtävät ovat tasoltaan tarvittavan korkealla. Olen tutustunut tutorien lisäksi suomalaiseen tyttöön koulussa, joka osaa neuvoa hieman ympäriinsä Marleenen lisäksi, ja kävimme yhdessä kahvilla tiistaina typografian jälkeen. Keskiviikkona lehtiprojektia jatkettiin eteenpäin, ja ryhmä saapui koolle etsimään itsenäisesti erilaisia template-pohjia lehdelle ja suunnittelemaan lehden kokonaiskuvaa ja ilmettä, 90-luvun do it yourself-teemalla, hipstermäisillä piirteillä. Ehdotin tekeväni jutun 90-luvun punk-kulttuurin do it yourself-asenteesta, jossa ideana olisi kirpputoreilta ostettavat vaatteet ja niiden muokkaaminen itse mieleisekseen. Muu ryhmä kannusti ideaa! Ryhmässä olevat Mark ja Margus ovat avuliaasti antaneet tietää missä mennään projektin suhteen. Tapasin myös latvialaiset vaihto-oppilaat tunnilla, joiden kanssa juttu lähti heti luistamaan! Torstaina silti lehtiprojekti kallistui päälaelleen, kun ryhmän johtaja ja pääeditori hylkäsi idean 90-luvun tematiikasta ja vaihtoi aiheen 60- ja 70-lukuun. Tämä aiheutti pientä hämmennystä mutta facebook-ryhmässä asiaa setvittiin hyvää tahtia. Bing-kääntäjään turvautumalla osallistuin itse keskusteluihin erityisesti oman työni kääntämisen suhteen. Pääeditori painotti että tekemäni kirjoitus käännettäisiin lopulta Viroksi, mutta yritin vedota siihen että on mahdollista että tulevaisuudessa saatan käyttää kyseistä lehteä esimerkkinä työnhaussa kyseiselle alalle jos ikinä sinnepäin päätyisin, ja olisi suuri vaiva jos kirjoittamani juttu olisi viroksi eikä englanniksi. Suoraa vastausta en ole vielä saanut, mutta asia varmasti selkenee tulevaisuudessa. Torstai iltana minä, Emmi ja Marleen mentiin Marleenen asunnolle kokkaamaan kanaa ja riisiä ja katsomaan kauhuelokuvaa! Perjantaina maalaustunnilla sain valmiiksi muotokuvan piispa Henrikistä, johon opettaja oli hyvin tyytyväinen. Seuraava tehtävä jonka aloitin (ja sain melkein valmiiksi puolessa tunnissa) on muotokuva itsestä julkimona. Päätin tehdä ekspressiivisen maalauksen itsestäni ''lavavarusteissani'', eli meikeissä mitä käytän keikoilla bändini kanssa. Maalaustunnin jälkeen lehtiryhmä antoi uuden teeman lehteen, joka on käytännössä täysin vapaa, mutta se pitää toteuttaa 60- ja 70-luvun tematiikalla ja ilmeellä. Tämä käy minulle hyvin, nyt pitää enää löytää kiinnostava aihe.
Piispa Henrik
Kanaa ja riisiä