Saturday, March 25, 2017

Ensiaskeleet koulussa (21-24.3.)

Antaa palaa... 

Tiistaina koululle saapuessamme Marleenen opastamana tapaamme Aven, joka auttavaisesti avartaa kuvaa siitä mitä meidän olisi mahdollista tehdä opiskelun aikana. Ensimmäisenä puheeksi tulee mahdollisuus osallistua projektiin jonka päämääränä on luoda lehti. Sivuntaitto ja tekstien kirjoittelu ei ollut sitä mitä odotin, mutta avoimin mielin Emmin kanssa todettiin lehtiprojektiin osallistumisen olevan hyvä vaihtoehto. Ensi keskiviikkona projekti alkaa alusta uudella ryhmällä mihin me liitymme. Tässä vaiheessa siitä on siis vaikea sanoa enempää. Toivon vaan että yhteistyö muiden oppilaiden kanssa on sujuvaa enkä astu kenenkään varpaille projektin aikana. Ave myös mainitsi eräästä lehtipainomosta josta pitäisi tehdä mainos videon muodossa. Menisimme myöhemmin päivällä pyörähtämään tehtaalla.

Tuli ilmi että tunteja ei ollut kovin paljon varattuna vielä tälle viikolle ja Aven tapaamisen jälkeen minulla ja Emmillä oli 3 tuntia tyhjää aikaa ennen tehtaalla vierailua. Ruokakaupan kautta, jossa sorruin ostamaan vain mehua ja nuudelia sillä en tajua mitä muut paketit sisältää menin kämpälle lepäilemään.

Painotehdas sijaisti Aparaat-nimisessä tehdasalueessa joka muistutti hyvinkin paljon Kaapelitehdasta Helsingissä. Tekisimme projektin joko yhdessä tai erikseen kahden suomalaisen 3D-opiskelijan kanssa. Varsinainen kierros ympäri tehdasta sijoitettiin ensi viikon tiistaille, mutta tuli selkeäksi että tehtävä oli hyvinkin vapaamuotoinen. Olen myös saanut ymmärtää että tulevan lukujärjestyksen selventyessä minulla on mahdollisuus valita mitä projekteja teen ja mitkä jätän väliin. 
Keskiviikko oli tyhjää täynnä, joten päätin mennä pyörimään ympäri Tarttoa ja katselemaan paikkoja. Marleen ehdotti että mentäisiin katsomaan pari näyttelyä ja näin myös teimme. Ensimmäinen oli taidekoulun oma näyttely jossa oli mukana ymmärtääkseni koululaisten töitä, jotka olivat kyllä hienoja. Kaksi hieman laimeampaa näyttelyä myöhemmin menimme Aparaat-tehtaan omaan ravintolaan syömään ja illalla kiertelimme kaupungilla lisää.

Torstaina ensimmäinen maalaustunti alkoi. Harmillisesti olimme Emmin kanssa väärässä luokassa joten oikealle tunnille saavuimme nolosti 30 min myöhässä... Onneksi opettaja ymmärsi inhimillisen virheen ja kertoi meidän tehtävän olevan maalta vapaavalintainen juliste. Opettaja ojensi minulle paksun kirjan täynnä Neuvostoliiton aikaisia julisteita ja propagandaa, josta sain kuvan minkälaista maalausta haetaan.

Päätin lähestyä tehtävää individualistisesta näkökulmasta sillä en mielelläni halua yhdistää politiikkaa taiteeseeni. Piirrettyäni luonnoksen ideasta opettaja tuli vilkaisemaan ja vaikutti yllättyneeltä taidoistani ja pyysi luokkaa tulemaan vilkaisemaan luonnosta. Olin hyvin otettu ja toki muiden oppilaiden kehut tuntui hyvältä. Maalaustunnit kestää vain 3 tuntia joten enempää en saanut aikaan sillä minulla ei ollut vielä pensseleitä hallussani mutta kokonaisvaltaisesti päivä sujui sutjakkaasti ja suoraviivaisesti. Perjantai sujui yhtä mallikkaasti luonnoksen pohjalta teoksen maalaten. Vaikka päivät ovat olleet lyhyitä ja tämä viikko on vielä ollut varsin hiljainen tuntuu että olen silti saanut paljon aikaan. Toki Tarttoon totuttelu ja asettuminen vie aikaa mutta tähän asti kaikki on mennyt varsin mallikkaasti. Odotan innolla että rytmi nopeutuu ja tehtävät lähtevät pyörimään.












No comments:

Post a Comment