Saapuminen Tarttoon

Sateinen Tartto (20.3)

En leiki, en pelaa. 

Pelottaa, ahdistaa. Istun jättimäisen matkalaukkuni ja kitarani kanssa taksissa matkalla Katajannokkaan Helsingissä. Tekee mieli avata ovi ja hypätä taksista ulos. ''Mikä ihmeen älynväläys tämäkin oli, ei mun kannata lähteä minnekään!'' Saapuessani satamaan oli pedattava oma petini ja niellä pelottava totuus; matka Tarttoon on välttämätön ja nyt ei voi kääntyä. Emmi odotti terminaalissa ja koska aikaa oli jäljellä ennen laivaan nousua päätimme yhdessä pelosta täristen mennä kahville. Hetken juttelun jälkeen silti selkeästi molempien mieli palautui takaisin maan pinnalle ja ''kyllä tämä tästä'' ajatusmalli alkoi nousta mieliimme. Laivamatka Tallinnaan, taksi linja-autoasemalle ja bussi Tarttoon oli jännittynyt ja vieläkin hieman pelokas. Kauheat ja uhkakuvia maalailevat ajatukset pistelivät takaraivossa matkan ajan, jonka yritin peittää bussissa elokuvia katsomalla ja musiikkia kuuntelemalla. Entä jos tutorit ovat kylmiä, ilkeitä ja inhottavia? Entä jos Tartto ei olekaan mikään romanttinen ja kultturelli Viron opiskelijoiden kehto mikä tempaisee mukaansa? Mitä jos se kaikki onkin Neuvostoliiton omaista harmaata ja ankeaa betonia joka murskaantuu palasiksi jo sitä katsomalla? Entä jos tämä olikin virhe?

Totuuden hetki

Linja-auto kurvasi Tartton bussiasemalle ja ikkunasta näin kahden tutorin; Marleenen ja Kertun jotka olivat meitä vastassa. Jännitys tiivistyy. Bussista ulos kompuroiden ja ensimmäiset tervehdykset jakaessa tuntien, päivien, viikkojen ja kuukausien ahdistus putoaa harteilta. ''Nämähän on älyttömän mukavia, kilttejä ja vieraanvaraisia tyyppejä!'' Meidät ohjataan asunnollemme joka on ollut pitkään kysymysmerkki. Asunto sijaitsee Tartton vanhassa kaupungissa, mikä on osa keskustaa. Kolme kerrosta portaita tekee oman kehon painoisen matkalaukun kanssa vaikeuksia mutta siitäkin selvittiin. Asunnossa odottaa omistajat jotka hyvin vieraanvaraisesti esittelee meille koko asunnon ja hekin ovat kaikin puolin aurinkoisia ja kilttejä ihm

isiä. Asunto on upea, sisustus tyylikäs ja ajan terällä ja muutenkin olo on hyvin kotoisa. Huoneet ovat ihania, ja oma kylpyhuone on erinomainen asia. Tavarat purettuamme Marleen näyttää meille kaupunkia joka on kerennyt jo muuttua illan suussa kiilteleväksi ja pimeäksi, erittäin romanttiseksi paikaksi. Pieni kierros on vasta pintaraapaisu, mutta jokainen pieni paikka hehkuaa omaperäisyyttä. Arkkitehtuuri, kaupat, pubit, galleriat, kahvilat ja muut osat kaupunkia ja sen kokonaisuutta on iso tilkkutäkki vanhaa ja uutta. Neuvostoaikainen betonibrutalismi kuvaa ankeaa ja harmaata kangasta ja sen pintaa, mutta kaikki yksityiskohdat erilaisista valoista, katu-taiteesta, veistoksista ja liikkeistä kuvaavat väriä joka kankaalle on levitetty tuomaan elämää ja persoonallisuutta. Nukkumaan mennessä olo on huojentunut ja olen varma että täällä tulee viihtymään.

                                                              Huoneeni

                                 Suutelevat ylioppilaat                     Kotikatu vanhassa kaupungissa

                           

                                                           Niinkuin sanoin, yhdistelmä 

                                                           uutta ja vanhaa... (Tukipylv-

                                                           väs asunnossa.)

                           Common room, joka on yhteinen minulle, Emmille ja asunnon omistajille

                                   

Paikallista katutaidetta

 Näkymä eteisestä sisäpihalle

Käytävä jonka varrella on huoneet

                                                                         Katu jossa ovi rappukäytävään ja asuntoon sijaitsee

                                         Isä ja poika (uutta ja vanhaa?)